23.3.2022
Laura Pollarin esikoisnovellikokoelma Täällä jokainen on tähti kuvaa naisten ylisukupolvista vuorovaikutusta ja oman tilan löytämistä elämän murroskohdissa. Pollarin novellien aikajänne kulkee 1960-luvun lopun lintukoto-Suomesta ilmastokriisin kärjistämälle 2030-luvulle.
Novelleille ominaisia ovat yllättävät kohtaamiset, hierarkkiset vuorovaikutussuhteet, nettitreffailu, kansainväliset henkilöhahmot ja ympäri maailmaa levittäytyvät tapahtumapaikat Etelä-Koreasta Manhattanille, pienestä argentiinalaisesta rannikkokaupungista Christianiaan. Suomi jää kokoelmassa virkistävän pieneen rooliin loukkona, jonka kesäisiä räntäsateita ja säänvaihteluita kavahdetaan. Kirjan päätösnovellissa, varsin perinteikkäässä hiljaisen mökkiympäristön tunnelmakuvassa, maan hyvien ja huonojen puolien punninta nousee kuitenkin merkitseväksi ja tukee ikään kuin perästä käsin kokoelman kansainvälistä fokusta.
Monissa teoksen teksteissä varioituu sama perusasetelma. Nuorehko nainen kohtaa haastavassa risteyskohdassa itseään vanhemman naisen, joka arvioi, neuvoo tai tukee nuorempaa elämänvalinnoissaan. Kohtaamisissa vanhemmalle polvelle tavallinen tunteiden vaimentamisen perinne ja nuoremman polven herkkävaistoisuus mittaavat toisiaan. Vanhempi nainen omaksuu doulan, meedion, suojelusenkelin, leskirouvan tai vanhemman itsensä roolin, saattaa haastaa nuoremman elämänvalintoja, syyllistää tätä ruokailutavoistaan tai rakkauselämästään, mutta toisaalta lopulta tarjota auttavan kätensä. Vanhemman naisen arvioivan katseen alle joutuneilla, hermoheikoiksi tai herkkähipiäisiksi kutsutuilla naisilla on toisinaan vaikeuksia ottaa tukea vastaan, mutta yllättävistä kohtaamisista seuraa myös harmonisia yhteisymmärryksen väläyksiä, joita lukijalla on ilo jatkaa päässään.
Useissa tarinoissa jonkinlaisena pohjavireenä säteilee myös vanhemman poissaolon synnyttämä suojattomuus. Kahdessa lyhyehkössä tekstissä esitellään vanhemmuuden asetelma, jossa synnyttänyt nainen joutuu kantamaan vastuun lapsestaan itsenäisesti, kunnes saa odottamatta apua itseään vanhemmalta naiselta. Näistä kuin leikaten päättyvistä novelleista jää lämmin, myötäelävä tunnelma, jos kohta on yllättävääkin, että kokoelmassa on kaksi asetelmaltaan, puitteiltaan ja pituudeltaan kohtuullisen samankaltaista tekstiä.
”Diskojoutsenet”-novellissa vanhemman poissaoloa käsitellään puolestaan menestyneen balettitanssijaäidin saavuttamattomuutena. Hierarkkinen ja hankala suhde vanhempaan naiseen tulee tarkastelluksi uudelta, intiimimmältä tasolta. Tekstin päähenkilö mieltää, että äidittömyys on aihe, josta ei voi keskustella. Puheen voimalla etenevien, avoimien ja jopa räiskyvien tarinoiden keskellä poleemisen suora toteamus tulee yllätyksenä, joskin kiintoisana sellaisena.
Pollari kirjoittaa aiheen tasolla myös musiikkibisneksen suorituskeskeisestä kilpailusta ja improvisaatioteatterista, jossa jokainen osallistujista toteuttaa omanlaistaan tähteyttä. Kokoelman nimi Täällä jokainen on tähti saa niminovellissa ironisen ja koskettavankin hunnun, kun uni- ja stressiongelmista kärsivä päähenkilö jähmettyy improteatterin tehtävässä eikä ryhmänvetäjän hyväksyvistä ja vapauttavista mantroista huolimatta tahdo saada sanaa suustaan.
Teksti esittää päähenkilön kautta kiinnostavasti, että kenties rakkaudenkin pitäisi olla improteatterin kaltainen taidemuoto, joka toteutuisi ennen kaikkea vuorosanoissa ja kohtauksissa. Toisiko tämä vuorovaikutuksen ja tunnesäätelyn kanssa kamppaileville henkilöhahmoille jonkin rauhan ja tasapainon?
Monia kokoelman tarinoita tuntuu yhdistävän jonkinlainen menestyksen ja rikkinäisyyden liitto. Ihminen saattaa jollain elämän osa-alueella menestyttyään ajautua tilanteisiin, joissa tarvitsee selviytyäkseen uusia tukihenkilöitä ja toimintatapoja. Rakkaudessa menestymistä saattaa seurata häpeä, liike-elämässä menestymistä epävarmuus. Jossakin taustalla säteilee kenties parisuhde, romanttisen kirjallisuuden perinteinen ihanne, joka on jäämässä taakse tai tavoiteltavana asiana tuhoutumassa. Tämä luo tilaa kokoelman perusnäkemykselle, että ihminen ei tarvitse ketään pelastamaan itseään, vaikka elämänhallintansa ja itseymmärryksensä olisivatkin jonkinlaisessa painetilassa.
Paikoin tiukan kontrolloivaksi rajatun mieskuvan vastinparina novellien naispäähenkilöt pohtivat omaa myötäilyn historiaansa, naisena olemisen korkeita odotuksia ja vaatimuksia ja sitä, kuinka ovat aiemmin antaneet jonkun kävellä ylitseen, mutta eivät enää anna.
Pollari kirjoittaa dialogivetoista proosaa, jossa henkilökuvausta jatketaan vaatteiden, sisustuksen ja kasvonpiirteiden runsaalla inventaariolla. Kirjoittajan kielessä on verbaalista ilmeikkyyttä, notkeutta ja huolettomuutta, joka muotoutuu taitavaksi teonsanojen ja synonyymien pyörittelyksi, mutta äityy etenkin dialogitasolla välillä fraseologiseksi, anglistiseksikin heittelyksi. Ansioksi on luettava, että Pollari onnistuu kuitenkin kuljettamaan tarinoitaan dialogin varassa eteenpäin. Preesensiin sijoittuvat puhe- ja toimintajaksot vaihtelevat henkilöhahmojen elämänhistoriaa ja ihmissuhteita taustoittavien jaksojen kanssa, mikä tarinan rakenteistamisen tapana toistuu teksteissä. Vaikka Pollari tuo sinänsä kohdistetusti ja perustellusti esiin hahmojensa historiat, olisin takaumia karsastavana lukijana kaivannut lisää sellaisia kerronnallisia ratkaisuja, joissa henkilöiden historia ilmenisi siinä, millä tavoin menneisyys käyttää heitä nykyhetkessä, etenkin silloin kun ihmissuhteiden taustoittaminen muuttuu selitteleväksi ja maneeriseksi. En ehkä ole riittävän takaumaorientoitunut lukija, kun pidän toiminnan perustelemista historiasta käsin hiukan konventionaalisena ja asetelmallisenakin ratkaisuna.
Pidin erityisesti kokoelman maagisemmista ja mystisemmistä elementeistä. Siitä, kun novellissa ”12 tuntia” lentokoneen ikkunoista näkyykin yhtäkkiä pelkkää sumua ja tarina ottaa tukevan kurssinmuutoksen maagiseen realismiin. Siitä, kuinka 2030-luvulle sijoittuvassa novellissa pohditaan oikeutusta lentää häämatkalle ilmastonmuutoksen tuhoamaan Australiaan. Useampikin novelli sisältää kekseliäitä juonenkäänteitä ja alkuasetelmia, jotka ilahduttavat spekulatiivisen kirjallisuuden ystävää. Myös kaikenlaiset flirttailut kevytesoteerisilla aiheilla, kolmansilla silmillä ja meedioilla toimivat mukavasti, etenkin kirjan crowleymaisia kaikuja herättelevän nimen alla.
Laura Pollari Täällä jokainen on tähti
Saga Egmont 2022