.

Siltala julkaisi syksyllä 2024 ensimmäisen romaanini ja toisen kaunokirjallisen teokseni Kobolttiprinssit. Kirja on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista, verkkokaupoista ja lukuaikapalveluista paperikirjana, e-kirjana ja äänikirjana.

Kobolttiprinssit on 315-sivuinen, moniääninen ja tekstilajeja kevyesti sekoittava romaani kaivoskilpailusta, silmäsairaudesta ja perheestä. Se tarkastelee Suomea kaivannaisalan käyttöliittymänä ja vihreää siirtymää hyödyntävien kaivostoimijoiden areenana, jolta kansainväliset yhtiöt tavoittelevat tärkeitä akkumetalleja energiatalouden murroksen jouduttamiseksi. Toisaalta se on kirja isästä ja lapsesta, joiden keskinäiset tarpeet ja olemisen tavat muuttuvat, kun malminetsijäisän silmään ilmaantuu kevään maastokauden alkaessa outo häiriö.

Kivimeditaatio-alaotsikkonsa mukaisesti Kobolttiprinssit on reflektiivinen katsaus ihmisessä ja luonnossa esiintyviin kiven voimiin, mutta myös moninkertainen tragedia ihmisistä, jotka eivät tahdo löytää paikkaa yhteisöistään. Samalla se on maan resursseista kumpuavaa jatkoa Mustat juuret -novelliesikoiselleni, joka tarkasteli todellisuuden poikkeustiloja fossiilisen yhteiskunnan puitteissa.

* * *

Halusin Kobolttiprinsseissä kirjoittaa eräänlaisen maailman sairauskertomuksen ja tajunnallisuuden kuvauksen, jossa kivettynyt, ikääntyvä ja elämästään sivuun ajautuva geologi joutuu havahtumaan tekemiinsä valintoihinsa työn ja perheen piirissä. Romaani seuraa kaivannaisalan toimijuuksia yhtä lailla malminetsinnän kuin kaivossuunnittelun kulmasta ja pyrkii nostamaan esiin suunnittelu- ja laskentatyötä edellyttävien kaivoshankkeiden sosiaaliset ja moraaliset implikaatiot olematta kuitenkaan yksioikoinen puheenvuoro kaivannaisalaa vastaan tai sen puolesta. Kiven maailma muodostaa teoksessa käyttökelpoisen tilan monimerkityksiselle kerronnalle, jossa valokeila kuljetetaan monella tavalla murentuneiden ja värinsä menettäneiden ihmisten ylle.

Kobolttiprinssien poetiikkaan kuuluu, että ympäröivän todellisuuden materiaalisuudet paljastavat teoksen maailmasta enemmän kuin henkilöhahmot ehkä ymmärtävät. Kirja seuraa läheltä kolmea eri-ikäistä näkökulmahenkilöä, joista jokainen antaa teknologian ohjata sopeutumistaan elinpiireihinsä. Teoksen todellisuudessa arjen pientä rekvisiittaa edustavat autot, laitteet, pelit, sovellukset, akut ja magneetit, jotka ilmentävät samalla kaivosteollisuuden tuotteiden sosiaalisen hyödynnettävyyden ulottuvuuksia, sitä millaisiin tavaramuotoisuuden ja tarpeentäytön tarkoituksiin malmeja ja metalleja länsimaisessa yhteiskunnassa tuotetaan, miten ne tuovat ihmisiä oletusarvoisesti lähemmäs toisiaan, mutta usein myös välillistävät, mutkistavat ja etäännyttävät.

Tutkiessaan yhtäläisyyksiä ihmisen ja kiven välillä Kobolttiprinssit kohdistaa katseensa löydöksiin, joiden vuoksi maata tai meitä ei voida jättää rauhaan. Kirjan päähenkilön kohdalla nämä löydökset tarkoittavat maan aarteiden sijaan sairausepäilyjä, jotka asettavat malminetsijän suhteen työhönsä, planeettaan ja sen resursseihin uuteen asentoon. Näköhäiriöihin liittyvä kehollinen uhka säteilee kirjassa siihen, millaisia vaikutuksia kiven kaivaminen ja tuhoaminen saavat aikaan maankuoressa ja sen takana. Silmäsairauksien ja kaivosten metaforisella yhdistämisellä on pitkä historia: silmä on nähty läpi vuosisatojen telluksen miniatyyrinä, mikä näkyy mm. saksalaisen jesuiitan Athanasius Kircherin Mundus Subterraneuksen (1665) kuvassa, jota on käytetty romaanin kansikuvituksen pohjalla. Myös silmäsairauksien, silmäkuoppien, kaivosten ja avolouhosten välille on viritelty yhteyksiä, jotka näkyvät kotimaisessa kirjallisuudessa vaikkapa joissakin Samuli Parosen ja Antti Salmisen teoksissa, mutta myös muussa kaivamista ja ”onttoa maata” käsittelevissä kirjallisuudessa. 

GTK:n tutkija ja apulaistutkimusprofessori Simon Michaux puhui vuoden 2021 maapallon mineraalivaroja ja fossiilisten polttoaineiden korvaamista käsitelleessä tutkimuksessaan minerals blindnessista eli siitä kuinka yhteiskunnallisesti globaalien mineraalien riittämättömyys on länsimaissa eräänlainen energiateollisuuden sokea piste. Tätä sokeaa pistettä Kobolttiprinssit monessa suhteessa tonkii ja laventaa, mutta ytimiltään kirja on ennen kaikkea kehon ja luonnon kauhuista ammentava yksilökertomus kaivoskilpailusta, kuolemanpelosta ja saavuttamisen tarpeesta. Se kertoo merkitysten tavoittelusta, pienistä ja suurista lupauksista, ohi katsomisesta, pysähtymisen vaikeudesta, irti päästämisestä ja etsimisestä, jonka olisi ennen pitkää muututtava löytämiseksi. Monet aukkoisen kertomuksen merkityssisällöistä piirittävät sitä, kuinka yhden ihmisen on lopulta mahdoton nähdä ja tunnistaa kaikkia yhteiskunnassa vaikuttavia syy-seuraussuhteita, kuinka näemme lopulta vain osia siitä isosta kuvasta, joka piirtyy eteemme perheenä, työnä, yhteiskuntana tai olemassaolon perustana.

Tämän enempää en kirjan teemoista tai juonesta halua tässä sanoa, koska kyseessä on romaani, jonka vetovoima perustuu vääjäämättä siihenkin, miten tapahtumat asettuvat toinen toisensa päälle ja perään. Toivon, että Kobolttiprinssit pystyy omalla yksityisellä tavallaan vastaamaan kysymykseen siitä, miksi kiven maailma, sairaus ja sukupolviset näkökulmat linkittyvät, miksi työ ja perhe kilvoittelevat, ja miksi on niin vaikeaa ratkaista henkilökohtaisia tavoitteita, maapallon tulevaisuutta ja lähimmäisiä koskevien pyrkimysten epätasapainoja.

* * *

Teoksen alaotsikko on Kivimeditaatio, mutta luultavasti nimen alla voisi lukea myös Se vaikea toinen kirja. Monta kertaa toisinkoisen kirjoitusprosessin aikana palasin tuttuun myyttiin kuningas Sisyfoksesta, joka kuolemansa jälkeen tuomitaan vierittämään manalassa kivenlohkaretta vuorenrinnettä ylös. Vaikka myyttiä ei Kobolttiprinsseissä suoraan käsitellä, toisin kuin monia muita vertikaalisen jatkumon matalalta korkealle ja takaisin siivittäviä voimia, kuvaa Sisyfoksen lähtöpisteeseen palaava kuljetus hyvin kirjan syntyprosessia. Teos rakentui kuin ikiliikkuja tai rannaton pirunpelto. Aina siihen palatessa tuntui, että tarinan peruselementit voisi kertoa ja järjestää kokonaan uudella tavalla. Kirjoitusprosessissa kesti opetella, mitä pitkä proosa voisi juuri tämän teoksen kohdalla tarkoittaa. Jos novellien kirjoittaminen oli unta ja mahlaa, jonkinlaista kaihista uskoa kirjoittamisen voimiin, toisinkoinen oli raahaamista ja pilkkomista, ajattelua ja epäilyä, pakkasta ja pimeyttä, josta piti muovata yksiselitteistä ja suoraa, viimeiseen saakka hiottua proosaa. Kaiken piti olla selvää ja ymmärrettävää, mutta silti vierasta ja toisenlaista.

* * *

Aiheiden tasolla Kobolttiprinssit on siis eräänlainen teospari Mustille juurille. Se liikkuu maan asioilla ja suuntaa katseensa alas, kuten esikoinenkin. Alinen ja pimeys ovat läsnä, mielensisäiset suistumat määräävät toimintaa, sairaus ja perhe rakentavat tapahtumille puitteita. Koska Mustien juurten ja Kobolttiprinssien kirjoitusprosessit osuivat joltakin ajalta päällekkäin, kävi myös niin, että esikoisessa on toisinkoiseen kirjoitettuja osuuksia ja romaanissa toisaalta tietoisia jatkeita novellikokoelmassa esiintyneille motiiveille. Molemmat ovat kuitenkin itsenäisiä teoksia, yhtä ymmärtää lukematta toista, eikä juoni- tai henkilötason yhtäläisyyksiä ole, vaikka jonkinlainen houkutus kutsua teoksia yhteen vallitseekin.

Samalla Kobolttiprinssit on todennäköisesti viimeinen oma yritykseni kuvata energiatalouden reaalisia ja metaforisia luisumia kaunokirjallisessa ympäristössä. Fossiiliteollisuuden ja kaivannaisalan kaltaiset suuret materiaaliset kysymykset voivat nähdäkseni paremmin politiikan, tutkimuksen, esseistiikan ja aktivismin käsissä. Mitä suuremmalla volyymilla luontokatoa ja ekologisia motiiveja kirjoitetaan taiteessa näkyviin, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys, että ne alkavat järjestäytyä kirjallisiksi ja moraalisiksi nollapisteiksi. Ekologian suurista teemoista on yhä vaikeampi löytää sellaisia merkityksen pohjavirtauksia, jotka eivät olisi tietokirjallisuuden, journalismin tai kansalaisyhteiskunnan myötävaikutuksella kääntyneet jo ilmeisiksi. Omalla kohdallani energiateollisuuden kysymysten jälkeen koittaa taiteen ja alakulttuuristen materiaalisuuksien aika, mahdollisimman pienten aiheiden kauhu ja kauneus.

* * *

Kobolttiprinsseillä oli vuosien varrella merkittävä määrä esilukijoita, lähemmäs kolmekymmentä. Sain erilaisissa kirjoittajapiireissä, ateljeekritiikeissä ja asiantuntija-apuna näkökulmia ihmisiltä lähellä ja kaukana, eläviltä ja kuolleilta, proosan ja asiatiedon taitajilta. Ehkä tämän takia romaanissa on kaksi kiitoslistaa, tekstin sisäinen ja ulkoinen, toisin kuin esikoisessa, jossa ei ollut ensimmäistäkään. Jättimäinen kiitos siis avusta, näkemyksistä ja ehdotuksista kaikille niille, jotka halusivat teokselle aikaansa suoda. Nyt tuntuu hyvältä antaa tämän mennä, upota ja pudota, kiilata ja avartaa tiloja, jotka kuuluvat jollekin muulle.

Kannen kuva: Mikko Granroth