13.4.2023. Ensimmäinen yritelmäni kaunokirjalliseksi teokseksi, novellikokoelma Mustat juuret, julkaistiin keväällä vuosi sitten. Kirjoitin kirjaa määrätietoisesti, mutta jouduin silti esikoiskirjailijana yllätysten eteen – niin kuin jokainen esikoiskirjailija.

7.10.2022. Eeva Åkerbladin runoproosateos Huolenpitoja alkaa puristamisen kuvista. Kädestä kahvalla, huivista kaulalla, tilanteesta jossa vasta valmistaudutaan rentoutumaan.

20.8.2022. Kirjailijajuttusarjani toisessa osassa jututin Maija Sirkjärveä. Maijan esikoisteos Barbara ja muita hurrikaaneja (2018) on hauskimpia lukemiani kirjoja, vauhdiltaan ja energialtaan ihan mieletön tykittely.

1.6.2022. Olen jo jonkin aikaa toivonut, että voisin julkaista blogissa pienimuotoisia kirjailijahaastatteluita. Ei podcasteja, ei videohöpinää, ei mitään tämän vuosituhannen mediaa, vain pieniä kirjallisia sananvaihtoja antiikkisessa tekstimuodossa. Ensimmäisenä uteluihini vastasi Veera Antsalo.

19.5.2022. Luin jokin aika sitten Han Kangin tuoreimman suomennoksen ja mietin, että veivaileepa tämä viehättävästi kasaan erilaisia valkeuden kuvia.

23.3.2022. Laura Pollarin esikoisnovellikokoelma Täällä jokainen on tähti kuvaa naisten ylisukupolvista vuorovaikutusta ja oman tilan löytämistä elämän murroskohdissa. Pollarin novellien aikajänne kulkee 1960-luvun lopun lintukoto-Suomesta ilmastokriisin kärjistämälle 2030-luvulle.

25.1.2021. Amanda Palo kirjoittaa esikoisteoksessaan Outoja kaloja niukkaa havaintolähtöistä proosaa, jonka kieli on toteavaa ja suoraa.

21.1.2022. Mitä hämärä tarkoittaa kirjallisuudessa, mitä ei? Miksi hämärän kieli tuntuu aina vain tärkeältä ja rakkaalta? Miksi kirkas paljastaa, mutta vasta hämärä aktivoi?

26.10.2021. Lähtötilanne on tämä: Äiti pyytää keski-ikäistä poikaansa ajamaan itsensä Yli-Purmoon. Siellä odottaa selkärankareumasta kärsivä isäntä, joka on kuullut äidin parantajantaidoista. Poika keskeyttää väliaikaiset työnsä Virossa ja saapuu äitinsä luo. Matkaan lähdetään Ford Caprilla, jonka isä on jättänyt talliin neljäkymmentä vuotta sitten.

26.3. 2021. Luin taannoin merkittävällä nautinnolla runoilija V.S. Luoma-ahon ensimmäisen lyhytproosateoksen Delete. Hienoviritteisen kauhun, riitasoinnun ja masennuksen merkitsemä lukukokemus oli affirmoiva, mutta myös ristiriitainen.