13.4.2023. Ensimmäinen yritelmäni kaunokirjalliseksi teokseksi, novellikokoelma Mustat juuret, julkaistiin keväällä vuosi sitten. Kirjoitin kirjaa määrätietoisesti, mutta jouduin silti esikoiskirjailijana yllätysten eteen – niin kuin jokainen esikoiskirjailija.
Tekijä: Mikko
Levollinen runsaus
7.10.2022. Eeva Åkerbladin runoproosateos Huolenpitoja alkaa puristamisen kuvista. Kädestä kahvalla, huivista kaulalla, tilanteesta jossa vasta valmistaudutaan rentoutumaan.
”En ajattele, että läheiseni lukevat tekstejäni”
20.8.2022. Kirjailijajuttusarjani toisessa osassa jututin Maija Sirkjärveä. Maijan esikoisteos Barbara ja muita hurrikaaneja (2018) on hauskimpia lukemiani kirjoja, vauhdiltaan ja energialtaan ihan mieletön tykittely.
”Proosa on kertomisen taidetta”
1.6.2022. Olen jo jonkin aikaa toivonut, että voisin julkaista blogissa pienimuotoisia kirjailijahaastatteluita. Ei podcasteja, ei videohöpinää, ei mitään tämän vuosituhannen mediaa, vain pieniä kirjallisia sananvaihtoja antiikkisessa tekstimuodossa. Ensimmäisenä uteluihini vastasi Veera Antsalo.
Mustasta & juurista
19.5.2022. Luin jokin aika sitten Han Kangin tuoreimman suomennoksen ja mietin, että veivaileepa tämä viehättävästi kasaan erilaisia valkeuden kuvia.
Tähtiin kirjoitettu
23.3.2022. Laura Pollarin esikoisnovellikokoelma Täällä jokainen on tähti kuvaa naisten ylisukupolvista vuorovaikutusta ja oman tilan löytämistä elämän murroskohdissa. Pollarin novellien aikajänne kulkee 1960-luvun lopun lintukoto-Suomesta ilmastokriisin kärjistämälle 2030-luvulle.
Oudot nauravat kalat
25.1.2021. Amanda Palo kirjoittaa esikoisteoksessaan Outoja kaloja niukkaa havaintolähtöistä proosaa, jonka kieli on toteavaa ja suoraa.
Tanssii, ei tanssi
21.1.2022. Mitä hämärä tarkoittaa kirjallisuudessa, mitä ei? Miksi hämärän kieli tuntuu aina vain tärkeältä ja rakkaalta? Miksi kirkas paljastaa, mutta vasta hämärä aktivoi?